Vietettiin Peen kanssa mukava viikonloppu hakuleirin merkeissä Kokemäellä. Leirin järjesti Vakka-suomen palveluskoiraharrastajat ry www.vspkh.fi . Hakukouluttajana oli Sauli Suvitie.

 

Me menimme paikalle vasta lauantaiaamuna ja aamupalan kautta metsään. Mulle kerrottiin, että päättivät pe iltana, että saan olla eka. Pahaa aavistamatta, menin sitten hakemaan koiran ja muuta ei kerrottu. Sitten kuuluu huuto; seuraava ja mulle valkenee, että mullahan on kisat. g045.gif  Heti onnistuin saamaan jännityksen aikaiseksi ja saatiin tosi hyvää harjoitusta. Yhden äijän Pee jätti metsään, mutta sekin kyllä nostettiin sitten lopuks. Havaitsin, että olen ihan  liian hidas, minuutti jäi aikaa kun rata loppui, eli jos kaikki äijät olis noussu, niin aika olis loppunu kesken…o045.gif

Seuraavaks kerrottiin, että lounaan jälkeen mennään kattomaan tottiksia, että siellä on joku koira mikä pitää nähdä. No sitten mentiin paikalle ja istahdin penkille mukavaan asentoon auringonpaisteeseen ja kas kuulen kun Sauli sanoo tottiskouluttajalle  ( Esa Tapio), että olis yks Mali minkä seuraamista haluttais kattoo ja kuten  Arvata saattaa sehän oli Peetu. Järkytys oli aluksi melko suuri, kun käskettiin hakea koira autosta… n065.gifOtettiin sitten pieni pätkä seuraamista ja Peehän tapansa mukaan edisti. Sain hyviä vinkkejä, mitä pitää nyt heti päästä kokeilemaan. Samalla todettiin, että kun mä kävelen hitaasti Pee pitää hyvin paikkansa, mutta kun vauhti kiihtyy niin se alkaa edistää.

 

Pyysin samalla noudon palutuksen nopeuttamiseen vinkkejä ja näytin miten hidas se on. Kouluttajakin totes että melko laama on…saatua vinkkiäkin pitää ehdottomasti koittaa, kun tuntuu, että siihen ei auta oikein mikään .Katotaan miten käy.

Katalan tempun tekivät, mutta se teki mulle kyllä tosi hyvää, eli KIITOS KAIKILLE, ja seuraavaks olen paikalla alusta loppuun, niin ei tule ylläreitä. Toisaalta on mukavaa, että joku miettii mua, vaikka en ole edes paikalla ja haluaa olla avuks, tosi hyviä kavereita!p015.gif

 

Palattiin sitten vielä metsään toiselle kierrokselle, mutta sitten otettiin kivoja juttuja, haamuja ja pakenevia.

Me ei jääty yöksi paikalle; vaikka pelkäsinkin, että mitä keksivät seuraavaksi päiväksi…

 

Sunnuntaina oltiin taas 9.00 metsässä ja treenit alko. Peelle yritettiin vahvistaa l-etenemistä ja kyllä oli sitkeessä eka äijä. Teki kyllä l:n mutta ei vaan meinannu nousta..yllätyin kuinka monta kertaa se viittii lähteä metsään vaikka ei löydy…onneks lopulta löyty ja sai hyvän palkan. Vähän oli säikyllä päällä, kun ihmiset nousi piilosta, mutta sitkeesti kuitenkin lähti niitä hakemaan..

 

Esineen luovutusta on treenattu ihan muissa paikoissa ja yhteyksissä, kun sen sylkeminen on ollu ongelma. Löysi hyvin esineet ja toikin ihan hyvin, mutta kerran pudotti molemmat, mutta nosti, kun  en huolinut muuta. toisen kierroksen sijasta otettiin esineruutu. En ole tehnyt 6kk yhtään ruutuharjotusta.

 

Kaiken kaikkiaan oli tosi hyvä leiri ja mukavaa seuraa ja naurettiinkin ihan olan takaa. Paljon tuli taas uusia vinkkejä, mitä pitää päästä kokeilemaan.  

KIITOS leirin järjestäjille ja erikoiskiitos erikoisjärjestelystä, jonka ansiosta mäkin pääsin mukaan.