Tein syksyllä juuri ennen lumentuloa aimo kasan jälkikeppejä, tosin silloin vielä luulin, että niitä olis voinut käyttää vielä myöhemmin syksyllä, vaan toisin kävi niinkuin huomattu on...Laitoin ne puusuuliin seinälle kuivumaan. Tässä sitten päivänä eräänä, kun suulin ovi oli auki, Peetupa valitsi itsekseen kaikista mahdollisista puista, kepeistä ja oksista juuri jälkikepin. Voiko koiran ilme olla onnellisempi, kun kiikutti kepin mammalle...ensin en edes huomannut että mikä sillä on, mutta tarkempi tutkimus osoitti sen jälkikepiksi. No onneks mammalla on aina jotain namuja taskussa, niin saatiin pieni koira onnelliseksi.  Sen ilme tosin kysyi, että eikö jo voitais mennä hommiin, tää talvi alkaa riittää... .ja voi kun niin jo kaipaa sinne mettään ja jäljelle! Vaan pahalta näyttää, kun taas tulee taivaalta lisää...